kaakon kamarimusiikki 2025

Medialle

Tiedote, julkaisuvapaa 1.4.2025

Kaakon Kamarimusiikki soi heinäkuun alussa Virolahdella ja lähiseuduilla 2.-5.7.2025. Festivaalin tämän vuoden teemana on ”Matkalla” ja eri maihin tutustutaan neljän päivän ajan konsertin mittaisilla musiikkimatkoilla. Esimerkiksi norjalaisen Edvard Griegin musiikkia kuullaan Kuorsalon idyllisissä saaristolaismaisemissa, Haminan Johanneksen kirkossa koetaan tunnelmallinen ja sävykäs ilta ranskalaisen musiikin parissa, kun taas Klamilan kirkon konserttia vauhdittavat espanjalaisen musiikin rytmit. 

Vuoden tähtivieras on parin vuoden takaa tuttu ja toivottu, iki-ihana Diandra. Hän vie kuulijat teemaan sovitetulla ohjelmalla musiikkimatkalle Virolahden kirkossa torstaina 3.7. klo 19. Festivaalin muut taiteilijat ovat aiemmilta vuosilta tuttuja. Kaakon vetovoima ja yhteismusisoinnin hyvä henki saa heidät aina palaamaan seudulle.

Kamarimusiikkia kyliin -hanke vie kuulijat maaseudulle kolmeen aivan uuteen konserttipaikkaan. Kuorsalon saaren lisäksi kamarimusiikki valtaa Pyhtään kirkon sekä Joenpolven tilan Miehikkälässä. Hankkeen tapahtumia rakennetaan yhteistyössä kylän ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Konsertit ovat yleisölle ilmaisia ja kylän toimijat tuovat tapahtumiin omaa ohjelmaansa ja omia palveluitaan. Näiden konserttien oheispalvelut täsmentyvät vielä kevään aikana. Hanketta rahoittaa Leader Sepra.

– Vierailu Pyhtään kirkkoon festivaalin avajaiskonsertissa juhlistaa sekä kirkon 565 -juhlavuotta että säveltäjä, akateemikko Uuno Klamin syntymän 125 -juhlavuotta, toteaa taiteellinen johtaja Jukka Merjanen. – Konsertit ovat jälleen tuttuun tapaan toinen toistaan täydentävä sarja. Musiikkimatkaan kannattaa varata kaikki neljä päivää ja pyrkiä käymään kaikissa tapahtumissa. Matkan loppuhuipennuksena on viimeisen illan jännittävä ja yllätyksellinen konsertti italialaisten oopperan sävelten parissa, jatkaa Merjanen.

Liput

Festivaalin liput ovat jo myynnissä VisitVirolahden verkkokaupassa, myöhemmin keväällä myös Lippupisteessä ja ovella alkaen 1 h ennen konserttia. Ilmaiskonsertteja on tänä vuonna neljä.

Lisätietoja:

Kaakon Kamarimusiikki:
Taiteellinen johtaja Jukka Merjanen, 040 7076938, jukka@kaakkofestival.fi
Toiminnanjohtaja Siru Ahopelto, 040 5192375, siru@kaakkofestival.fi

Kaakon Kamarimusiikki 2.-5.7.2025, koko ohjelma: https://www.kaakkofestival.fi/ohjelma/

Diandra konsertoi Virolahden kirkossa 3.7.2025
Kuva: Henry Salmi

Erik Rousi
Kuva: Kaakon Kamarimusiikki

Jousikvintetti Johanneksen kirkossa 2024 (vas. Jukka Merjanen, Matti Koponen, Eriikka Nylund, Tuomas Ylinen, Samuli Peltonen).
Kuva: Kaakon Kamarimusiikki

Puistokonsertti Harjussa 2024
Kuva: Kaakon Kamarimusiikki