SONY DSC

Tomas Nuñez-Garcés

sello

Biografia

Tomas Nuñez-Garcés (s.1984) aloitti sello-opintonsa kuusivuotiaana Ahvenanmaan musiikkiopistossa, josta hän siirtyi Turun Konservatorioon ja sieltä myöhemmin Sibelius-Akatemiaan. Hänen opettajinaan ovat olleet Jakob Lind, Timo Hanhinen, Hannu Kiiski ja Marko Ylönen. Hän on myös osallistunut lukuisiin mestarikursseihin kotimaassa ja ulkomailla. Omien resitaalien lisäksi Tomas on esiintynyt Turun Filharmonisen Orkesterin, Kymi Sinfoniettan, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, Sinfonia Lahden, Suomen Kansallisoopperan Orkesterin, Oulu Sinfonian ja Wegelius Kammarorkesterin solistina sekä orkesteri- ja kamarimuusikkona kotimaassa ja mm. Ahvenanmaalla, Ruotsissa, Grönlannissa, USA:ssa, Saksassa, Tšekissä, Japanissa ja Kiinassa.  

Tomas Nuñez-Garcés soittaa Postiglione-kvartetissa, joka voitti vuonna 2009 Rovaniemellä järjestetyn kansainvälisen Night and Sun jousikvartettikilpailun. Hän on myös AND-ensemblen ja ArTempo-ensemblen jäsen ja esiintynyt näiden yhtyeiden kanssa Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 2010 hän voitti Turun XI sellokilpailun ensimmäisen palkinnon ja yleisöpalkinnon. Hänet palkittiin myös kilpailun tilausteoksen parhaasta esityksestä. Keväällä 2010 hän aloitti työt Suomen Kansallisoopperan orkesterissa, ensin 2. soolosellistinä, syksystä 2011 lähtien 1. soolosellistinä. Vuodesta 2015 alkaen hän toimii Helsingin kaupunginorkesterin 1. soolosellistinä. Nuñez-Garcésilla on käytössään Helsingin kaupunginorkesterin ystäväyhdistyksen Pro Filharmonia-säätiön omistama Giacomo Rivolta-sello. Kaakon Kamarimusiikissa Tomas on ollut mukana alusta alkaen 2014 sen jokaisessa tapahtumassa.