Ilari Angervo

alttoviulu

Biografia

Ilari Angervo (s. 1968) opiskeli viulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa Leena Siukosen johdolla, kunnes hän vaihtoi alttoviuluun Helge Valtosen ja Jouko Mansneruksen oppilaaksi. Diplomistaan hän sai 1993 korkeimmat mahdolliset arvosanat. Angervo on lisäksi opiskellut Berliinin taidekoulussa 1988–90 Wolfram Christin johdolla ja saanut lisäoppia myös Matti Hirvikankaalta ja Rainer Moogilta.

Suomen Kansallisoopperan orkesterin alttoviulun äänenjohtaja Angervo toimi 1987–88. Radion sinfoniaorkesterin alttoviulun äänenjohtaja hän aloitti 1990.

Ilari Angervo on maineikkaan Uusi Helsinki -kvartetin perustajajäsen. Lisäksi hänet tapaa Suomalaisen Kamariorkesterin, Avanti!n, Kerberoksen ja Uuden Renttukvartetin riveistä. Angervo on esiintynyt mm. RSO:n ja useimpien muiden suomalaisten orkestereiden kanssa. Kantaesityksinä hän on soittanut Jouni Kaipaisen alttoviulukonserton Tapiola Sinfoniettan ja Hannu Linnun kanssa (1999) sekä Juha T. Koskisen Hamlet-machinen Zagrosin kanssa (2000). Kaakon Kamarimusiikkiin Ilari saapuu nyt kolmatta kertaa vuosien 2015-2016 jälkeen.