1. Vaeltamaan
Vaeltamaan palaa myllärin mieli, vaeltamaan!
Kehno myllärihän se semmoinen on,
jonka ei koskaan ole tehnyt mieli vaeltamaan.
Vedeltähän me sen olemme oppineet, vedeltä!
Se kun ei lepää päivällä eikä yöllä,
vaan on tarkoitettu aina vain vaeltamaan, se vesi.
Näkeehän sen myllynrattaistakin, myllynrattaista!
Eiväthän ne koskaan mielellään pysy paikallaan,
eivätkä väsy, vaikka pyörivät kaiken päivää, ne rattaat.
Ja myllynkivet sitten, vaikka ovat niin raskaita, ne kivet!
Ne tanssivat iloista piiritanssia
ja tahtoisivat pyöriä vieläkin vinhampaan, ne kivet.
Vaeltamaan palaa minun mieleni, vaeltamaan!
Herra Myllärimestari ja arvoisa Rouva,
saanhan rauhassa lähteä jatkamaan matkaani, vaeltamaan.
2. Mihin?
Kuulin puron solisevan, kaipa se tuli lähteeltä, kallionkolosta, laaksoa kohti se kohisi niin raikkaana ja ihmeellisen kirkkaana.
En tiedä, mikä minuun meni, enkä kenen neuvosta lähdin, mutta minunkin oli pakko lähteä alas sen vartta
matkasauvoineni.
Alaspäin ja yhä kauemmas, ja aina puronvartta pitkin,
ja yhä raikkaampana se solisi, ja yhä kirkkaammalta se puro näytti.
Onko tämä minun tieni? Puro-kulta, sano, minne se johtaa? Solinallasi sinä olet lumonnut minut aivan kokonaan.
Mitä minä solinasta puhun? Eihän se mitään solinaa voi olla. Vedenhaltijathan siellä laulavat syvällä alhaalla omia laulujaan.
Antaapa heidän laulaa, solise sinä puro vain,
minä vaellan iloisena sinun jäljessäsi! Pyöriihän niitä myllynrattaita kaikissa kirkkaissa puroissa.
3. Seis!
Näen myllyn pilkistävän leppien välistä, puron solinaan ja lauluun sekoittuu myllynrattaiden jyminä.
Ei mutta onpa hauska kuunnella myllyn suloista laulua! Ja miten viihtyisä talokin, puhtaat akkunat
ja aurinko on niin kirkas, kun se paistaa taivaaltaan! Purokulta, tätäkö sinä tarkoitit?
4. Kiitoslaulu purolle
Tätäkö sinä tarkoitit, soliseva ystäväni? Sinun laulusi, sinun soittosi, tätäkö ne tarkoittavat?
Myllärintytön luo, niinhän se oli. Totta kai minä sen ymmärsin, ymmärsinkö oikein? Myllärintytön luo!
Hänkö sinut lähetti? Vai sinäkö minut viettelit? Sen minä vain haluaisin tietää, hänkö sinut lähetti.
No oli miten oli, minä menen sisälle: mitä ikinä etsinkin, sen olen löytänyt, oli miten oli.
Työtähän minä etsin, tekemistä; nyt sitä totisesti riittää, käsille ja sydämellekin sitä on aivan tarpeeksi!
5. Vapaailta
Olisipa minulla tuhat kättä työtä varten, jaksaisinpa panna rattaat jyrisemään, pystyisinpä tuulemaan lehtojen halki, osaisinpa panna kivet pyörimään, että se myllärin kaunis tyttö huomaisi, miten uskollinen olen!
Voi, miten voimani ovat heikot, mitä nostankin, mitä kannankin, mitä leikkaankin, mitä lyönkin, kuka tahansa renkipoika pystyy samaan.
Ja siinä minä istun suuressa joukossa, rauhallisena, viileänä iltahetkenä, ja itse mestari sanoo kaikille yhteisesti: ”Olette tehneet hyvää työtä!” ja se suloinen tyttökulta toivottaa kaikille hyvää yötä.
6. Utelias
En minä kukilta kysy enkä tähdiltäkään; eivät ne osaa kertoa minulle sitä, minkä niin mielelläni tahtoisin tietää. Enhän minä mikään puutarhuri ole, ja tähdet taas ovat liian korkealla; puroltani minä kysyn, onko sydämeni johtanut minut harhaan.
Voi, rakkauteni puro, miksi sinä olet tänään niin vaiti. Minähän tahdon tietää vain yhden asian, on kysymys pienestä sanasta.
”Kyllä” on toinen sana, toinen puolestaan ”ei”, näihin kahteen sanaan mahtuu koko minun maailmani.
Voi rakkauteni puro, kyllä sinä nyt olet kummallinen! Enhän minä sitä muille kerro, sano nyt, puro-kulta, rakastaako hän minua.
7. Kärsimättömyyttä
Minä tahtoisin veistää sen kaikkien puiden kaarnaan, kaivertaa sen kaikkiin piikiviin, kylvää sen kaikkiin tyhjiin kukkapenkkeihin krassinsiemenillä, jotka itäessään sen kertoisivat julki, kirjoittaa sen jokaiselle valkealle paperilappuselle:
Sydämeni on sinun ja tulee aina olemaankin.
Tahtoisin kesyttää itselleni kottaraisenpoikasen, opettaa sen puhumaan selvästi ja kauniisti,
kunnes se osaisi puhua kuin minun suullani, kuin sydämeni kuumalla kiihkolla;
silloin se voisi laulaa hänen ikkunaruutunsa läpi:
Sydämeni on sinun ja tulee aina olemaankin.
Aamutuulille tahtoisin kuiskata sen, että se näin suhisten kiirisi lehdon läpi;
voi kunpa se loistaisi kaikkien kukkien tähtisilmistä ja niiden tuoksu kantaisi sen hänelle läheltä ja kaukaa,
te aallot, ettekö pysty liikuttamaan muuta kuin myllynrattaita:
Sydämeni on sinun ja tulee aina olemaankin.
Minä kun luulin, että se näkyisi minun silmistäni, että se palaisi poskillani ja kaikki sen näkisivät,
että sen voisi lukea mykiltä huuliltani, että jokainen henkäykseni huutaisi sen julki;
ja hän ei huomaa mitään, vaikka kuinka yritän sanoa:
Sydämeni on sinun ja tulee aina olemaankin.
8. Aamutervehdys
Hyvää huomenta, myllärin kaunis tyttö, minne sinä oikein yrität piilottaa sievää päätäsi, ikään kuin sinulle olisi tapahtunut jotakin? Ärsyttääkö tervehdykseni sinua niin kovasti? Häiritseekö katseeni sinua niin paljon?
Jos niin on, täytyy minun kai mennä.
Anna minä sentään katson täältä kaukaa sinun rakasta ikkunaasi, kaukaa, ihan kaukaa vaan!
Sinä vaalea pikku pää, tule esiin, tulkaa esiin pyöreästä portistanne, te siniset aamutähdet.
Te unenpöpperöiset pienet silmät, kuin kasteen kostuttamat kukkaset, miksi te välttelette aurinkoa?
Onko yö ollut niin suloinen, että te painutte kiinni ja katsotte alas ja itkette, kaivaten hiljaista autuuttanne.
Pudistakaa jo pois unten huntu, ja kohottakaa katseenne raikkaana ja vapaana Jumalan kirkkaaseen aamuun! Leivo livertää korkealla ilmassa, ja syvältä sydämestä kumpuaa rakkauden tuska ja suru.
9. Myllärin kukat
Puron partaalla kasvaa paljon pieniä kukkia, jotka katselevat ympärilleen kirkkailla sinisilmillään;
purohan on myllärin ystävä ja hänen kultansa silmät hohtavan vaaleansinisinä. Siksi ne ovat minun kukkiani.
Aivan hänen akkunansa alle minä tahtoisin istuttaa ne kukat; kutsukaa, kukat häntä silloin, kun on hiljaista
ja hänen päänsä on painumaisillaan lepoon, tehän tiedätte, mitä minä tarkoitan.
Ja kun hän painaa silmänsä kiinni ja nukkuu suloista, rauhallista unta, kuiskikaa silloin unessa hänen korvaansa: älä unohda minua! Sillä juuri sitähän minä tarkoitan.
Ja kun hän varhaisella avaa ikkunanluukkunsa, silloin katsokaa häneen rakkaudella; kaste teidän pikku silmissänne, sehän on minun kyyneleistäni, joita itkiessäni vuodatan teidän päällenne.
10. Kyynelsade
Me istuimme yhdessä ystävinä leppien viileässä holvistossa, me katselimme yhdessä ystävinä alas kohti laulaen solisevaa puroa.
Kuukin oli noussut ja pikku tähtöset sen kintereillä, ja nekin katselivat yhdessä ystävinä puron hopeista peiliä.
En minä mitään kuuta nähnyt, en tähtien loistettakaan, minä näin vain hänen kuvansa, vain hänen silmänsä.
Ja näin niiden heijastuvan ja välkkyvän minua kohti siitä onnellisesta purosta. ja pienet kukkaset rannalla, ne siniset, nyökyttivät ja vilkuttivat niin kuin nekin.
Ja puroon tuntui vajonneen koko taivaskin ja se tahtoi vetää minutkin mukanaan syvyyksiin.
Ja vastapäätä pilviä ja tähtiä puro solisi iloisesti laulaen kaikuvasti: ystävä, ystävä, tule mukaan!
Silloin kihosivat silmiini kyyneleet, veden peili särkyi; hän sanoi: ”Tulee sade, hyvästi, minä menen kotiin.”
11. Minun!
Puro, et saa enää solista, myllynrattaat, hillitkää jyminäänne, metsän kaikki iloiset linnut, suuret ja pienet, lopettakaa laulunne! Lehdon halki kaikkiin suuntiin kaikukoon tänään vain yksi laulu: Se myllärin rakas tyttö on minun!
Kevät, tässäkö ovat kaikki sinun kukkasi? Aurinko, etkö voisi paistaa yhtään kirkkaammin?
Voi! aivan yksinkö minä jäänkin tämän ihanan sanan ”minun” kanssa, eikä kukaan koko luomakunnassa ymmärrä minua!
12. Tauko
Luuttuni olen ripustanut seinälle, kietonut sen ympärille vihreän nauhan. En pysty enää laulamaan, sydämeni on liian täynnä, enkä tiedä, miten voisin pakottaa sen säkeiksi.
Kaipuuni kuumimman tuskan sain purkaa lauluihini,
ja vaikka valitukseni soikin suloisena ymmärsin kuitenkin, ettei tuskani ollut pieni.
Voi, miten suuri onkaan onneni taakka, kun ei mikään musiikki maan päällä pysty sitä kuvaamaan?
Nyt, rakas luuttu, saat levätä tässä naulassa ja jos tuuli hyväilee kieliäsi tai mehiläinen sivelee sinua siivillään, joudun pelon ja vavistuksen valtaan! Miksi annoinkaan nauhan riippua niin kauan?
Usein kielet väräjät kuin niissä soisi huokaus. Onko se vain lemmentuskani jälkikaikua?
Vai voisiko se olla alkusoittoa uusille lauluille?
13. Se vihreä luuttunauha
”Sääli noin kaunista vihreää nauhaa, sehän haalistuu tuossa seinällä, ja minä kun niin pidän vihreästä.”
Niin sinä sanoit minulle tänään, rakas, ja heti minä otin sen pois seinältä ja annoin sinulle; niin että pidä nyt sitten siitä vihreästä.
Vaikka sinun rakkaasi onkin kokonaan valkea, niin onhan vihreäkin hieno väri, ja minäkin pidän siitä kovasti.Sillä meidän rakkautemme viheriöi aina tuoreena, vihreinä siintävät toivon kaukaiset kunnaat,
siksi me pidämme vihreästä.
Ole kiltti ja sido kutriesi ympärille se vihreä nauha, sinähän niin pidät vihreästä. Silloin minä tiedän, missä Toivo asuu, silloin tiedän, missä Rakkaus hallitsee, silloin vasta oikein pidänkin vihreästä.
14. Metsästäjä
Mitä metsästäjä tekee myllypurolla? Julkea metsämies, pysy maillasi! Täältä et löydä riistaa,
vain kesyn kauriin, minun kauriini. Jos haluat nähdä sen, täytyy sinun jättää pyssysi metsään ja koirasi kotiin haukkumaan, lopettaa torventöräyttely ja siistiä partainen leukasi ettei kauriini pelästy!
Parempi kun pysyisit metsässä, rauhaan jättäisit myllyn ja myllärin! Eivät kalatkaan viihdy vihreillä oksilla, eivät oravat sinisessä lammessa. Pysy metsässä vain, sinä röyhkimys,rauhaan jätä minut ja kolme pyörääni.
Jos rakkaintani haluat miellyttää niin tiedä että sydämensä särkyy, kun villisiat karkaavat yöllä hänen kaalitarhaansa temmeltämään! Ne siat ammu, sinä metsän sankari!
15. Mustasukkaisuutta ja ylpeyttä
Puro-kulta, minne sinä oikein riennät noin villisti kohisten? Ajatko vihaisena takaa sitä röyhkeää metsästäjää? Käänny ympäri ja nuhtele ensin sitä myllärintyttöäsi hänen typerän kevytmielisestä keimailustaan.
Etkö nähnytkin hänen eilen illalla seisovan portilla, tuijottelemassa kaula pitkänä isolle tielle?
Kun metsästäjä palaa hilpeänä kotiin pyynniltään, ei kukaan kunnon tyttö työnnä päätään ulos akkunasta.
Mene, puro kulta, mene ja sano hänelle tämä; mutta älä kerro, kuuletko, miten surulliselta minä näytän; sano hänelle: ”Hän istuu partaallani ruokopilliä veistellen ja soittaa sillä lapsille iloisia tansseja ja lauluja.”
Sano hänelle näin, sano!
16. Lempiväri
Minä tahdon pukeutua vihreään, vihreään kuin itkuraita: minun kultani kun niin pitää vihreästä.
Minä etsin sypressilehtoa, nummea, jolla kasvaa rosmariinia: minun kultani kun niin pitää vihreästä.
Iloinen metsästys alkaa, kaikki mukaan nummelle ja metsikköihin, minun kultani kun niin pitää metsästyksestä.
Se riista, jota minä tavoitan, on Kuolema, se nummi, jolla metsästän, on rakkaudentuska: minun kultani kun niin pitää metsästyksestä.
Kaivakaa minulle hauta vehreään lehtoon, peittäkää minut vihreällä ruoholla: minun kultani kun niin pitää vihreästä. En tahdo mitään mustaa ristiä, en kirjavia kukkia, olkoon kaikki vihreää, vain vihreää ylt’ympäriinsä: minun kultani kun niin pitää vihreästä.
17. Ilkeä väri
Minä tahtoisin lähetä maailmalle kauas pois avaraan maailmaan; ellei siellä olisi niin vihreää siellä kaukana metsissä ja vainioilla.
Minä tahtoisin nyppiä kaikki vihreät lehdet irti joka ainoasta oksasta, minä tahtoisin itkeä kaikki ruohot vihreästä kuolemankalvakoiksi
Voi vihreä, sinä paha ja ilkeä väri, miksi katsot minua niin ylpeästi, niin röyhkeästi, niin vahingoniloisena minua valkoista miesraukkaa?
Tahtoisin vaipua maahan hänen ovensa eteen myrskyssä, sateessa ja tuiskussa, ja vain aivan hiljaa laulaa päivin ja öin yhtä pientä sanaa: hyvästi.
Kuuntele, kun jahtitorvi törähtää metsässä, hänen akkunansa avautuu helisten; ja vaikkei hän katsokaan ulos nähdäkseen minut, saan minä kurkistaa sisään ja nähdä hänet.
Voi ota sentään pois otsaltasi se minun vihreä nauhani; hyvästi, hyvästi, ja ojenna minulle kätesi jäähyväisiksi!
18. Kuihtuneet kukkaset
Te kaikki pienet kukkaset, jotka hän antoi minulle, teidät pitää laittaa hautaan minun kanssani. Miten surullisesti te katsottekaan minua, ikään kuin te tietäisitte, mitä minulle tapahtui? Te kaikki kukkaset, miten kuihtuneita ja kalpeita te olette? Te kaikki kukkaset, mistä te olette kastuneet noin märiksi?
Voi, eiväthän kyyneleet saa kevättä viheriöimään, eivätkä myöskään kuollutta rakkautta enää kukoistamaan, aikanaan tulee kevät ja talvi väistyy, ja kukat nousevat nurmikolle. Toiset kukat lepäävät kanssani haudassani,
kaikki ne kukat, jotka hän antoi minulle.
Ja kun hän sitten kulkee kumpuni ohitse ajatellen sydämessään: ”tavallaan hän oli uskollinen”, silloin, kukkaset, on teidän aikanne nousta! Kevät on tullut, talvi on ohi.
19. Mylläri ja puro
Mylläri:
Kun uskollinen sydän menehtyy rakkauteen,
silloin kuihtuvat liljat kaikissa kukkapenkeissä;
silloin täytyy täysikuunkin piiloutua pilvien taakse,
etteivät ihmiset näkisi sen itkevän;
silloin pienet enkelit sulkevat silmänsä
ja nyyhkien laulavat sielun rauhaan.
Puro:
Ja kun rakkaus taistelee itsensä irti tuskastaan,
syttyy taivaalle uusi pieni tähti;
silloin puhkeaa orjantappuranoksasta kolme ruusua,
puoliksi punaisia ja valkeita, eivätkä ne koskaan lakastu,
ja pienet enkelit leikkaavat siipensä irti
ja laskeutuvat joka aamu maan päälle.
Mylläri:
Voi purokulta, hyväähän sinä tarkoitat;
mutta purokulta, tiedätkö sinä, miltä rakkaus tuntuu?
Syvällä, siellä syvällä on viileä rauha!
Laula, purokulta, rakas purokulta, laula sinä vain…
20. Puron kehtolaulu
Lepää rauhassa, pane silmät kiinni! Väsynyt vaeltaja, sinä olet nyt kotona. Uskollisuuden löydät täällä, saat levätä sylissäni, kunnes tämä puro sulautuu mereen.
Saat vilpoisan vuoteen ja pehmeän pieluksen, pienessä sinisessä kristallisessa kamarissa. Tulkaa tänne, te kaikki, jotka osaatte tuutia, keinuttakaa ja tuutikaa minun pieni poikani uneen!
Kun metsästäjän torvi törähtää vihreästä metsästä, minä solisen ja juttelen sinulle. Älkää katsoko tänne, te pienet siniset kukkaset, te teette vain unen raskaaksi nukkujalleni!
Mene pois, mene pois sieltä myllynsillalta, ilkeä tyttö, ettei varjosi herättäisi häntä! Heitä tänne hieno huivisi, että voin peittää hänen silmänsä!
Hyvää yötä, hyvästi siihen asti, kunnes kaikki herää, nuku pois ilosi, nuku pois tuskasi! Täysikuu nousee, sumu haihtuu, ja taivas tuolla ylhäällä, miten avara se onkaan!